Läsnä: Timo Lahtinen (pj.), Raija Lahtinen ja Joni Piltti
1. Puheenjohtaja Timo Lahtinen avasi kokouksen.
2. Kokouksen puheenjohtajaksi ja sihteeriksi valittiin Timo Lahtinen ja pöytäkirjantarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi Joni Piltti ja Raija Lahtinen.
3. Kokous todettiin laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Paikalla oli kolme yhdistyksen jäsentä.
4. Hyväksyttiin kokouksen esityslista työjärjestykseksi kokoukselle.
5. Vahvistettiin toimintasuunnitelma vuodelle 2012. Timo Lahtinen esitteli tulo- ja menoarvion ja se vahvistettiin. Päätettiin jäsenmaksuksi 10 € ja että liittymismaksua ei peritä. Päätettiin, että hallituksen jäsenille ei makseta palkkiota.
6. Joni Piltti valittiin yksimielisesti yhdistyksen puheenjohtajaksi vuodelle 2012. Hallituksen jäseniksi valittiin Pekka Heinonen, Ville Lahtinen, Pia Penttala ja Timo Lahtinen, joka toimii myös yhdistyksen sihteerinä.
7. Päätettiin, että Joni Piltti edustaa yhdistystä Suomen Lumilautaliitto ry:n ja muissa virallisissa kokouksissa ja heidän olleessaan estyneenä hallitus nimeää edustajan näihin kokouksiin.
8. Joni Piltille päätettiin myöntää tilinkäyttöoikeus yhdistyksen pankkitilille Nordea pankissa.
9. Mikko Heiskari valittiin toiminnantarkastajaksi ja Raimo Aho varatoiminnan-tarkastajaksi.
10. Päätettiin käynnistää seuran oma valmennustoiminta käyttämällä yhteisen seuravalmentajan kustannuksiin varatut 1.000 € valmennuksen kuluihin. Valmennettavilta voidaan periä valmennusmaksua lisärahoitukseksi valmennukselle. Päätettiin, että Joni Piltti tekee valmennussuunnitelman ja valitsee ja sopii valmentajan kanssa sen toteutuksesta ja taloudesta.
11. Muita asioita ei ollut.
12. Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 18.40.
Puheenjohtaja ja sihteeri
Timo Lahtinen
Pöytäkirjantarkastajat
Joni Piltti Raija Lahtinen
Vihdin Lumilautailijat ry:n syyskokous 2010
Aika: Keskiviikko 4.11.2010 klo 18.30
Paikka:Timo Lahtisen kotona osoitteessa Santatie 2, 03250 Ojakkala
Läsnä: Timo Lahtinen (pj.), Pekka Heinonen, Raija Lahtinen ja Joni Piltti.
Puheenjohtaja Timo Lahtinen avasi kokouksen.
Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Timo Lahtinen, sihteeriksi Joni Piltti, pöytäkirjantarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi Pekka Heinonen ja Raija Lahtinen.
Kokous todettiin laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Paikalla oli neljä yhdistyksen jäsentä.
Hyväksyttiin kokouksen esityslista työjärjestykseksi kokoukselle.
Vahvistettiin toimintasuunnitelma vuodelle 2011. Timo Lahtinen esitteli tulo- ja menoarvion ja se vahvistettiin. Päätettiin jäsenmaksuksi 10 € ja että liittymismaksua ei peritä. Päätettiin, että hallituksen jäsenille ei makseta palkkiota.
Timo Lahtinen valittiin yksimielisesti jatkamaan yhdistyksen puheenjohtajana vuonna 2011. Hän toimii myös yhdistyksen rahastonhoitajana.
Hallituksen jäseniksi valittiin Pekka Heinonen, Ville Lahtinen, Pia Penttala ja Joni Piltti, joka toimii myös yhdistyksen sihteerinä.
Päätettiin, että Joni Piltti tai puheenjohtaja edustaa yhdistystä Suomen Lumilautaliitto ry:n ja muissa virallisissa kokouksissa ja heidän olleessaan estyneenä hallitus nimeää edustajan näihin kokouksiin. SLL:n syysliitto-kokoukseen 5.11.2010 nimettiin yhdistyksen edustajaksi Ville Lahtinen.
Mikko Heiskari valittiin toiminnantarkastajaksi ja Raimo Aho varatoiminnan-tarkastajaksi.
Muita asioita ei ollut.
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.15.
Puheenjohtaja Sihteeri
Vihdin Lumilautailijat ry KOKOUSPÖYTÄKIRJA
KEVÄTKOKOUS
Aika: 25.4.2010, klo 18.00
Paikka: Lahtisella, Ojakkalassa
1. Puheenjohtaja Timo Lahtinen avasi kokouksen.
2. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Timo Lahtinen ja sihteeriksi Raija Lahtinen.
Pöytäkirjantarkastajiksi ja ääntenlaskijaksi nimettiin Pekka Heinonen ja Joni Piltti.
3. Kokouksessa oli läsnä 4 seuran jäsentä: Pekka Heinonen, Raija Lahtinen, Timo Lahtinen ja Joni Piltti.
4. Kokous todettiin laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kokouskutsu lähettiin sääntöjen mukaan jäsenille sähköpostitse sekä julkaistiin yhdistyksen verkkosivuilla ja Vihdin Uutisissa.
5. Kokouksen työjärjestys hyväksyttiin.
6. Puheenjohtaja esitteli Vihdin Lumilautailijat ry:n vuoden 2009 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastajan lausunnon. Tilinpäätös osoittaa tappiota 593,26 € vahvistettiin ja tappio päätettiin siirtää yhdistyksen voitto- ja tappiotilille.
7. Tilinpäätös vahvistettiin ja hallitukselle myönnettiin yksimielisesti tili- ja vastuuvapaus vuoden 2009 osalta.
8. Muut hallituksen esittämät tai jäsenten sääntöjen mukaisesti vireille panemat asiat:
·Todettiin, että lumilautakoulu- ja valmennusyhteistyö Vihti Ski:n kanssa sekä Suomen Lumilautaliiton paippikoulun ja –skaban järjestäminen toivat yhdistyksen toimintaan uutta vireyttä ja uusia juniorijäseniä. Päätettiin, että pyritään tulevana talvikautena samanlaiseen, mahdollisuuksien mukaan laajempaakin yhteistyöhön. Aloitetaan juniorien lumilautakoulu niin, että lasten vanhempiin saataisiin yhteys ja heitä mukaan yhdistyksen toimintaan ja tukemaan lastensa harrastusta.
·Todettiin, että pyritään lisäksi järjestämään aikaisempien vuosien hyvien kokemusten pohjalta aikuisille suunnattuja lumilautailuun tutustumis- ja opetustapahtumia.